Miksi itsetehty kosmetiikka on niin ihanaa?

Tunnustan heti alkuun, että en ole keittiöihmisiä. Tykkään kokkailla toisinaan, mutta kyllästyn helposti samojen reseptien kanssa. Kosmetiikan kokkailu sen sijaan on ihanaa puuhaa. Siinä pääsee nauttimaan käsillä tekemisestä, tuoksuista ja kättensä töiden tuloksista. Mikä onkaan ihanampaa kuin levittää voidetta, jonka on itse valmistanut alusta loppuun saakka ja jonka jokaisen ainesosan osaa nimetä?




Itse innostuin alunperin luonnonkosmetiikasta, kun sain pahat allergiset reaktiot kalliista tanskalaismerkin silmänympärysvoiteesta. Luonnonkosmetiikan parista löytyi monta potentiaalista tuotetta, mutta ei kuitenkaan sitä täysin nappivalintaa. Aloin lukea tuotteiden inci-listoja eli listauksia tuotteissa käytettävistä raaka-aineista ja huomasin, että ne olivat pääsääntöisesti sen verran yksinkertaisia, että niitä voisi kokeilla tehdä myös itse.

Kosmetiikkakurssin antia

Yksinkertaisimmillaan itse tehty kosmetiikka on esimerkiksi öljystä ja sokerista tehty kuorinta-aine. Monimutkaisimmillaan yhden tuotteen tekemiseen menee järkyttävän paljon raaka-aineita ja aikaa, mutta lopputulos ilahduttaa silti. Itse tekemisen vaikeustasoon voi siis itse vaikuttaa, mikä tekee harrastuksesta entistäkin koukuttavamman. Lisäksi uusia reseptejä voi kokeilla loputtomiin ja ystävät ja tutut arvostavat varmasti ilmaisnäytteitä uusista tuotteista, sillä uusia tuotekokeiluja valmistuu sen verran paljon, ettei niitä enää ehdi itse käyttää.

Kasvovesiä valmistumassa


Itsetehty kosmetiikka on saanut minut myös miettimään tiettyjä ihonhoitorutiineja. Aina toisinaan nousee otsikoihin ihotautilääkäreiden mietteet siitä, tarvitseeko ihoa kuoria lainkaan, sillä iho kyllä kuorii itsensä. Olenkin itse jättänyt säännöllisen ihonhoidon vähemmälle ja yritän tarkemmin tunnustella ja kuulostella sitä, mitä ihoni milloinkin kaipaa sen sijaan, että hoitaisin sitä rutiininomaisesti ja orjallisten ohjeiden mukaisesti. Kuorintaa käytänkin nykyään ainoastaan silloin, kun iho tuntuu jo itsekseen kuoriutuvan ja haluan hellävaraisesti tehostaa sen toimintaa.






Kuorinnasta puheenollen pistän teille tähän loppuun ihana sitruunaisen kasvojen kuorinta-aineen ohjeen:

Kasvojen kuorinta-aine epäpuhtaalle iholle

2 rkl soodaa
1 rkl sitruunamehua
2 rkl sokeria
1 rkl kevyttä öljyä esim. manteliöljyä tai viinirypäleensiemenöljyä

Sekoita ainekset keskenään ja kaada seos puhtaaseen purkkiin. Säilytä jääkaapissa. Käyttö: hiero kasvoille pyörivin liikkein ja huuhtele pois. Jo pieni määrä ainetta riittää pitkälle.

2 kommenttia:

Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...