Kuusenpihkasalvan valmistaminen

Pääsin juhannuksena pitkästä aikaa mökille ja jokakesäinen riesa eli hyttyset kiusasivat taas jossain määrin. Itse tehtyä hyttyskarkotetta olenkin käyttänyt, mutta silti aina muutama viheliäinen hyttynen pääsee pistämään. Muistelin, että lapsena käytimme hyttysenpuremiin sekä tervasalvaa että kuusenpihkasalvaa. Innostuinkin pihkasalvan valmistuksesta.

pihkasalva
Kuusenpihkasalvaa purkitettuna


Ennen kuin ryntäät metsään keräämään kuusenpihkaa, muista, että siihen tarvitsee aina maanomistajan luvan. Itse keräsin pelkästään luonnollisesti muodostunutta pihkaa, mutta toiset viiltävät kuusen pintaan kalanruotomaisen viillon ja keräävät siihen muodostuneen pihkan pois. Kerääminen saattaa myös olla melko sotkuista puuhaa, joten suosittelen käyttämään puutarhahanskoja ja huonoa, jo käytöstä poistettua puukkoa, jonka likaantuminen ei haittaa. Ja sitten metsään rapsuttelemaan pihkaa purkkiin.


pihkaa
Pihka on vastakerättynä usein roskaista




Pihkasalvan valmistaminen:

20 - 30 % pihkaa
n. 18 % mehiläisvahaa
52-62 % öljyä

Öljy on perinteisissä resepteissä ollut rypsiöljyä, mutta itse halusin voiteesta samalla myös hoitavamman ja käytin avocado- ja hamppuöljyn sekoitusta.

Pihka sulamassa vesihauteessa

Sulata pihka öljyn joukkoon vesihauteessa. Helposti käy niin, että pihkan seassa olevat roskat kerääntyvät sulamattoman pihkan kanssa klöntiksi seokseen, jolloin ne on ennen siivilöintiä helppo nostaa pois seoksesta. Kannattaa tosin huomioida, että koska pihkaa punnitessa seassa on roskia ja sulamatonta pihkaa, kannattaa sen määrä arvioida todellisuutta pienemmäksi esim. 30 % sijasta laske mukaan vain 25 % kokonaispainosta. Siivilöi seos harson lävitse ja kaada seos kattilaan lisäten joukkoon mehiläisvaha. Anna mehiläisvaharakeiden sulaa, jonka jälkeen salva on valmista purkitettavaksi.

Voit vaihdella mehiläisvahan määrää, mikäli haluat kovempaa/löysempää salvaa.

Pihkavoide sopii ihovaurioiden hoitoon pihkan antiseptisten ominaisuuksien vuoksi. Salva auttaa myös hyönteisten puremiin loistavasti.

Repost: Mesiangervo - ja ruusujätelö

Ruusun kukinta-aika on parhaillaan käynnissä Etelä-Suomessa ja itse keräsin tänään suuren määrän ruusun terälehtiä. Niistä inspiroituneena julkaisen uudelleen viime kesän reseptin ruusu- ja mesiangervojäätelön valmistukseen.



Mesiangervojäätelö

n. 2-3 dl kuivatettuja mesiangervon kukkia
2 dl kermaa
3 dl täysmaitoa
4 keltuaista
1 dl sokeria



Laita mesiangervon kukinnot maidon ja kerman sekaan ja kiehauta nopeasti. Anna tekeytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan. Siivilöi kukinnot pois seoksesta. Vatkaa toisessa astiassa keltuaiset ja sokeri. Sen jälkeen sekoita kerma-maito kananmunamassaan. Lämmitä seos kattilassa 82 - 85 -asteiseksi. Tämä on tärkeä työvaihe, sillä kananmuna ei missään nimessä jaa kokkeloitua. Toisaalta alemmassa lämpötilassa sen emulgoivat ominaisuudet eivät pääse toimimaan, joten suosittelen käyttämään ruoanvalmistukseen tarkoitettua lämpömittaria tässä työvaiheessa. Jäähdytä seos jääkaappikylmäksi. Tämän jälkeen voit laittaa seoksen jäätelökoneeseen ja toimi sen jälkeen jäätelökoneen ohjeen mukaisesti.

Ruusujäätelö

2-3 dl kuivatettuja ruusun terälehtiä
2 dl kermaa
3 dl täysmaitoa
4 keltuaista 
1 dl sokeria

Toimi kuten mesiangervojäätelönkin kanssa.

Mesiangervojäätelö on melko imelän makuista mesiangervomaiseen tapaan. Voit halutessasi vähentää sokerin määrää. Ruusujäätelössä ruusun maku on melko hento. Siinä voit käyttää halutessasi jopa ohjetta enemmän ruusun lehtiä.

Mukavia jäätelöhetkiä helteessä!
Julkaistu alunperin 19.7.2018

Paljasjalkakenkäilyä koko perheelle

Ostin ensimmäiset paljasjalkakenkäni reilu kymmenisen vuotta sitten, kun niitä ensimmäisen kerran alkoi tulla myyntiin Suomessa. Tykästyin niihin niin paljon, että nykyään kuljen suurimman osan vuodesta erilaisissa paljasjalkakengissä.


Five fingers -paljasjalkakengät

Monille tulee paljasjalkakengistä mieleen varpaat erottelevat five fingers -kengät. Tosi asiassa paljasjalkakenkiä on nykyään kuitenkin monen mallisia ja suurinta osaa ei edes erota paljasjalkakengiksi. Niitä voi siis halutessaan käyttää huomaamattomasti.

Mikä niissä sitten on niin ihanaa? Itse huomaan aina kauden ensimmäisten päivien aikana keväällä, että jalkapohjat kipeytyvät kenkien käytöstä. Pian ne kuitenkin tottuvat kenkiin ja valvistuvat valtavan paljon kesäkauden aikana. Pidän myös siitä, että jalat pääsevät toimimaan luonnollisesti ilman lisävaimennuksia ja -tukia. Kenkien kanssa pitää aluksi opetella astumaan eri tavoin kuin tavallisilla, tuetuilla ja vaimmennetuilla kengillä. Kanta-askelluksen sijaan askel lähteekin päkiältä. Kengät ovat todella kevyet jalassa ja antavat jalan toimia itsenäisesti. Itse olen vaeltanut myös paljasjalkakengillä, vaikka toiset vannovat nilkkaa tukevien vaelluskenkien nimeen.


Nämä muistuttavat enemmän tavallista lenkkaria.

Paljasjalkakengät eivät kuitenkaan sovi kaikille, esimerkiksi, jos sinulla on jalkojen kanssa ongelmia. Jos hankit ensimmäiset kenkäsi, aloita niillä kävely pienissä erissä, totutellen. Eri merkkisten kenkien pohjan paksuus hieman vaihtelee, itse pidän mahdollisimman ohutpohjaisista kengistä, jolloin jalapohjalla voi tuntea maaston monipuolisuuden. Kannattaakin kokeilla kävellä paljasjalkakengillä merenrannalla hiekassa tai kivikossa, metsäpoluilla, ja pitkospuilla. 

Meillä on myös lapsille ostettu paljasjalkakenkiä. Lapsilla kenkien kunto on muutenkin aikuisten kenkiä tärkeämpää jalan vielä kasvaessa. Paljasjalkakenkä vahvistaa myös lapsen jalkaterää ja nilkkaa ja askellus tulee luonnollisemaksi kuin kovin tuetuilla kengillä. Myös lapset nauttivat, kun jalkapohjilla voi jatkossa tunnustella eri materiaaleja, kun kengän pohja ei enää vaimenna kaikkea kosketusta alustaan.

Ah niin ihanat hamam-pyyhkeet

Kohta on taas se aika vuodesta, kun voi heittää pyyhkeen rantakalliolle ja makoilla siinä nauttimassa auringosta tai pulahtaa mereen tai järveen ja kietoutua sen jälkeen ihanaan puuvillaiseen hamam-pyyhkeeseen. Itse ostin ensimmäiset laadukkaat hamam-pyyhkeeni kolme vuotta sitten ja nyt olen pikku hiljaa kartuttanut kokoelmaani vanhojen pyyhkeiden tullessa käyttöikänsä päähän.




Siis mikä hamam-pyyhe? Hamam-pyyhkeet ovat kreikkalaisia tai turkkilaisia, täyttä puuvillaa olevia kudottuja ohuita pyyhkeitä. Itse suosin käsinkudottuja pyyhkeitä, jolloin voi lisäksi tukea käsityöyrittäjää ja löytää hieman valtavirrasta poikkeavia malleja ja kuoseja. Hamam-pyyhkeitä saa eri kokoisina, joskin itse nautin siitä, että pyyhe on kerrankin tarpeeksi iso, jotta siihen voi oikeasti kietoutua. 




Pyyhkeen idea on siinä, että se on ohut ja kuivuu nopeasti. Lisäksi se mahtuu rullattuna perinteistä pyyhettä paremmin mukaan matkalaukkuun, retkelle, uimaan ja saunaan. Ohuen materiaalinsa vuoksi se toimii niin auringonvarjokankaana kuin istuinalustanakin. Se on helppo pestä, sillä 100 % puuvillakankaan voi pestä korkeammissakin lämpötiloissa ilman, että kangas kärsii.

En ehkä ryntäisi uusimaan koko pyyhekaappia kerralla, mutta siinä vaiheessa, kun vanhat pyyhkeet on käytetty moneen kertaan uudelleen siivousrätteinä, suosittelen harkitsemaan hamam-pyyhkeen hankintaa. Hamam-pyyhkeet ovat myös ilo silmälle, joten pitää olla varovainen, ettei tämä intohimo lähde käsistä. Karkkiväriset, kauniit pyyhkeet nimittäin ilahduttavat niin kotona kuin mökilläkin ja ovat ihana vaihtoehto esim. tuparilahjaksi tai mökkituliaisina. 


Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...