Tänään kävimme koko perheen voimin Kansallismuseossa. Hankimme perheen aikuisille museokortit vuodenvaihteessa, joten nykyään museoissa on helppo käydä. Lapset pääsevät ilmaiseksi suurimpaan osaan museoista, joten museokorttien hinta on nopeasti maksanut itsensä takaisin.
Kaksi työntekijää liukuhihnahommissa. |
Kansallismuseon valokuvanäyttely Julkinen ja kätketty Suomi kiinnosti erityisesti esikoista. Osa valokuvista oli melko hurjia, kuten kuvat ruumiista tai vangeista, mutta toisaalta ne herättivät keskustelua ja saimme juteltua sodasta ja Suomen historiasta lasten kanssa.
Palapeli sian ruhon osista |
Parasta antia lapsille oli kuitenkin Kansallismuseon vintti, jossa oli suuri puuhatila lapsille. Siellä sai tutkia ja kokeilla erilaisia asioita, kuten tiilimuurin rakentamista, hirsimökin rakentamista, hevosenhoitoa, kauppaleikkiä ja kahvilaleikkiä. Lapset olisivat viihtyneet siellä vaikka koko päivän.
Kävimme pyörähtämässä myös museon sisäpihalla, jossa oli eilisen myrskyn jäljiltä irronnut puusta valtavia oksia. Irronneiden oksien seassa oli hauskaa seikkailla ja kiipeillä. Pihalla oli myös muuta nähtävää. Nuorempaa poikaa kiinnostivat istutuslaatikoissa olevat tuuliviirit.
Reissun päätteeksi lounastimme vielä läheisessä ravintolassa. Kaiken kaikkiaan mukava päivä. Koko perheen yhteisissä puuhissa olemme huomanneet, että päivä sujuu parhaiten niin, että välillä mennään aikuisten ja välillä lasten ehdoilla. Lapset jaksavat kuitenkin keskittyä vain hetken kerrallaan, joten välillä pitää päästä vapaana juoksemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti