DIY: hoitoaine nahkakengille ja -laukuille

Tykkään käyttää nahkakenkiä ja -laukkuja, sillä oikein hoidettuna ne kestävät pitkään hyvinä. Nahkaiset kengät suositellaan usein suojaamaan kenkäkaupoissa myytävillä suihkeilla. Kuitenkin monet suihkeet sisältävät esim. silikonia, joten halusin kehitellä oman suoja-aineen pitämään nahkakengät ja -laukut hyvinä.

Ennen käsittelyä
Käsitteyn jälkeen


Etenkin kengät joutuvat koville talvella, kun ne altistuvat jatkuvasti kosteudelle ja katusuolalle, joten ensihätään kengät tulisi aina pyyhkiä kostealla käytön jälkeen. Tosin itse en ainakaan muista tai jaksa kiireessä alkaa putsaamaan kenkiä. Kenkien huollon yhteydessä putsaan ne sitten paremmin.



Perusajatus nahkaisten tuotteiden suojaamisessa ja estää nahan kuivuminen. Itsetehty hoitotuote ei tosiaan tee nahasta vedenpitävää, mutta auttaa kuitenkin ylläpitämään nahan kuntoa ja tekee nahan pintaan kevyen vettä hylkivän kalvon. 

Hoitoaine ennen sen jähmettymistä


Raaka-aineet:
25 g mehiläisvahaa
25 g sheavoita
50 g avocado- tai hamppuöljyä


Sulata ainekset vesihauteessa ja sekoita hyvin. Lisää halutessasi muutama tippa eteeristä öljyä. Mehiläisvaha on tuttu nahanhoitotuotteista ja se auttaa nahkaa hylkimään likaa ja vettä. Sheavoi puolestaan tuo kosteutta ja notkeutta nahkaan. Avocado- tai hamppuöljy notkistavat seoksen sellaiseksi, että se levittyy helposti. Ne myös tuovat pintaan kiiltoa. 

Ota rättiin tai harsoon pieni määrä hoitoainetta ja hiero pyörivin liikkein kenkien tai muun nahkaisen tuotteen pintaan. Käy koko kenkä tai muu tuote lävitse aineen kanssa. Anna kenkien kuivua yön yli ja ne ovat aamulla käyttövalmiit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...