Luonnonmukaiset flunssan helpottajat

Viime postauksesta onkin jo aikaa. Kiireinen elämäntilanne ei ole antanut myöten blogin kirjoittamiselle, mutta toivon, että jatkossa aikaa olisi taas enemmän. Tosin luovan tauon aikana olen myös saanut paljon uusia ideoita, joihin palaan myöhemmin syksyllä.




Tänään ajankohtaista on kuitenkin flunssa. Suunnilleen samaan aikaan viime vuonna sain sitkeän syysflunssan, jota parantelin mintulla ja basilikalla ja sitruunalla. Tänä vuonna ovat uudet metodit käytössä. Opin nimittäin yrttilääkinnän kurssilla keväällä oivan vanhan kansan tavan hoitaa kurkkukipua ja yskää: sipulihujana!

Tiedän, että se kuulostaa yököttävältä, mutta se on samalla yllättävän toimivaa. Sipuli ei itse asissa maistu kovinkaan voimakkaasti ja hunaja pehmentää sipulin maun seoksessa. Alla ohje sipulihunajan valmistukseen:

Tarvikkeet:

Sipulia
Hunajaa

Ohjeet:

Pilko sipuli pieneksi ja aseta lasiastiaan. Kaada päälle hunajaa niin, että pilkotut sipulit peittyvät kokonaan. Odota noin puoli tuntia, kunnes seoksen pintaan alkaa erittyä seosta juoksevampaa nestettä. Nauti tätä nestettä aina tarvittaessa kunnes flunssa alkaa helpottaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...