Syreeninkukkamehu

Viime vuonna se hetki vain vilahti ohitse kaikkien kiireiden keskellä. Tänä vuonna osasin olla tarkkana ja sainkin kerättyä hyvän erän syreeninkukkia. Ne nimittäin kukkivat parhaillaan. Jos omassa pihapiirissä kasvaa syreenejä, tuoksuu koko piha makean imelältä.


Syreenin kukkia voi käyttää tuomaan makeutta salaatteihin ja leivonnaisiin. Itse tein niistä sekä syreenisokeria että -mehua ja kuivasin kukkia vielä myöhempää käyttöä varten. Alla on ohje molempiin herkkuihin.


Syreenisokeri

  • 2 dl syreeninkukkia (vihreät osat poistettuna)
  • 2 dl sokeria
Sekoita kukat ja sokeri tehosekottimessa ja levitä sokeri keittiöpyyhkeen päälle kuivumaan, kunnes se on täysin kuivaa. Purkita ja käytä leivonnassa tai maustamaan juomia.

Syreeninkukkamehu

  • 1 l syreeninkukkia
  • 2 l vettä
  • 1 l sokeria
  • 1/2 luomusitruuna
Irrota syreeninkukat vihreästä varresta ja laita ne sivuun odottamaan. Kiehauta vesi ja sokeri ja lisää syreeninkukat liemeen, kun sokeri on täysin sulanut veden sekaan. Nosta kattila pois levyltä ja lisää sitruunan mehu. Nosta kattila jääkaappiin ja jätä seos tekeytymään noin 1 - 2 vuorokaudeksi. Siivilöi mehu pulloihin ja pakasta tarvittaessa osa. Mehu on tällaisenaan melko makeaa ja se tulisi laimentaa vedellä käytössä. Hyvä suhde on noin 1:6 tai 1:5. Säilyy avattuna joitain viikkoja.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...