Omavaraisuuden kehittäminen osa 3

Meillä on menossa omavaraisuusteemainen blogipostaussarja, jossa on nyt vuorossa kolmas osa. Aiemmissa osissa pohdin omavaraisuussuunnitelmaa ja seurasin oman omavaraisuuden kehittämisen etenemistä. Nyt aion hieman pohtia koko omavaraisuusajattelua hieman laajemmin.

Omavaraisuudessa on mielestäni pohjimmaisena ideana se, että pystyy turvaamaan itselleen ja perheelleen sellaiset elinolosuhteet, ettei ole riippuvainen muista. Täysi riippumattomuus on kuitenkin jossain määrin utopiaa, sillä emme ole yksin tällä maapallolla. Se on sekä hyvä asia, sillä voimme olla yhteisöllisiä ja tarjota muille ja jakaa muiden kanssa asioita, että huono asia siinä mielessä, että maapallolla elää valtavasti ihmisiä, joilla ei ole samanlaisia arvoja kuin itsellämme.

Itselleni riippumattomuus tarkoittaa ekologisten arvojen korostamista ja lähempänä luontoa elämistä. Vaikka me asummekin pääkaupungin laitamilla, meillä on piha, jossa kasvattaa syötävää, luonto lähellä, josta saa sekä lisää ruokaa villiyrttien, marjojen ja sienten muodossa että rentoutumista ja jaksamista arkeen. Meillä on tietoa ja taitoja selvitä myös hankalemmissa olosuhteissa ja osaamme liikkua luonnossa. 

Minulle omavaraisuuden tavoittelu on myös irtaantumista ekonomisesta, kapitalistisesta mallista. Vaikka toki käymme myös kaupassa, matkustelemme ja meillä on auto, koen, että omavaraisempana voin tehdä myös itse enemmän valintoja sen suhteen, mitä haluan ostaa ja mitä ostoksillani tukea. Haluan vaikuttaa siihen, kun saa minun rahani ja mihin niitä käytetään.



Loppujen lopuksi haluan pyrkiä antamaan lapsilleni puhtaamman ja paremman maailman, jossa on erilaisia vaihtoehtoja. Haluan opettaa lapsilleni, että erilaisia taitoja voi opetella ja että asioita voi itse tehdä sen sijaan, että kaikki tulee valmiina. 

Lopuksi vielä pikaiset muut kuulumiset: lumet sulavat jo kovaa vauhtia ja pian pääsee laittamaan pihaa ja tekemään istutuksia. Villiyrtit lähtevät pian nousemaan maasta ja pääsee keruu- ja syömishommiin. Kosmetiikanvalmistusreseptit ovat olleet kovassa kokeilussa ja pian taas julkaisen muutamia reseptejä myös teille lukijoille.


7 kommenttia:

  1. Meillä on pohdittu samoja asioita, joten oli ihanaa lukea teidän pohdintojanne aiheesta :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on mielenkiintoinen postaussarja! Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin. Toivon, että saamme tällä sarjalla myös muita innostumaan aiheesta tai ainakin pohtimaan sitä.

      Poista
  3. Tähän ei ole kuin yksi sana... Aamen :)

    VastaaPoista
  4. Hyvää pohdintaa. Tälläisiä on aina mielenkiintoista lukea <3

    VastaaPoista

Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...