Villiyrttien keräyssuunnitelma ja vähän myös pihasuunnitelmaa

Pidin eilen villiyrttiluennon aloitteleville harrastajille. Korostin, miten tärkeää on olla valmistautunut jo ennen kauden alkua, jotta pääsee sitten heti keräämään villiyrttejä, kun ne nousevat maasta. Samalla tajusin, että olen pukannut oman kalenterini niin täyteen, että sinne pitää varmaan alkaa varaamaan myös tietoisesti villiyrttiaikaa. Jotta olisin itsekin valmistautunut kauteen, aloinkin tehdä listaa niistä villiyrteistä, mitä ehdottomasti haluan saada talteen talvenvaralle. Toki näiden lisäksi aion nauttia villiyrteistä koko kauden ajan tuoreena.



 Lista ensi talven varalle kerättävistä villiyrteistä (kuivattavaksi):
  • puna-apilan nuppuja
  • nokkosen siemeniä
  • nokkosen lehtiä
  • poimulehteä
  • siankärsämöä
  • voikukan nuppuja
  • voikukan kukkien terälehtiä
  • piharatamoa
  • horsman kukkia
  • mesiangervoa 
  • kallioimarre
  • kanervankukat


 Lista pakastettavaksi kerättävistä villiyrteistä:
  • kuusenkerkät
  • nokkosen lehdet 

Lisäksi aion istuttaa pihaan seuraavia kosmetiikka- ja yrttikäyttöön tulevia lajeja:
  • laventeli
  • kehäkukka
  • rosmariini
  • ruusujuuri
  • kamomillasaunio




Pihassa kasvavat jo valmiiksi seuraavat herkut:
  • timjami
  • ruusu
  • pihasyreeni
  • vuohenputki
  • mustaherukka
  • mansikka (josta voi käyttää myös lehdet)
  • vadelma (josta voi käyttää myös lehdet) 

Nyt pitäisi päättää sitten, mitä muuta aion istuttaa pihaan. Nyt siellä on marjapensaiden ja hedelmäpuiden lisäksi ollut neljä kasvatuslaatikkoa. Niitä olisi tarkoitus ostaa ainakin kolme lisää ja istuttaa niihin kasviksia ja juureksia. Yrteille tulee yhdestä kahteen laatikkoa, mansikaa kasvaa jo puolikkaassa laatikossa ja sen kaveriksi pitäisi keksiä myös jotain muuta. Syötäviä kukkia aion kasvattaa ainakin yhden laatikollisen ja loppuihin pitäisi sitten keksiä vielä jotain. Villiyrttien suhteen on helpompaa, kun niitä ei tarvitse itse istuttaa. Mitä te muut aiotte istuttaa? Mistä on hyviä kokemuksia? Kaipaisin helpohkoja lajeja, joista saa paljon satoa.




2 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa!!! Voitko tehdä postauksen, jossa kerrot, mihin noita kaikkia käyttelet? Mä olen aivan osaamaton noissa yrttiasioissa, tosin keväällä aion silti koulussa sen yrttipoimija-kortin suorittaa... Olisi kuitenkin kiva, kun olisi vähän edes ajatusta, mihin mitäkin voisi ja kannattaisi käyttää!

    VastaaPoista
  2. Joo, voisin sen laittaa samaan postaukseen, kun kun kerron, miten meidän omavaraisuussarjan bloggaajien projektit etenevät. Eli ilmestyy huhtikuun ensimmäisenä maanantaina.

    VastaaPoista

Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...