Kasvonaamio kotikeittiöstä

Olen ollut jo viikon verran sairaana ja sen myötä myös kasvojen iho tuntuu muuttuneen elottomaksi. Nyt, kun olo alkaa olla paranemaan päin, halusin vähän myös raikastaa olemustani. Alunperin suunnitelmissa on sitruunainen kasvonaamio, mutta koska sitruunaa ei löytynytkään keittiön kaapeista, tuli kasvonaamiosta ihana eri aineiden sekamelska.

Jääkaapin perällä oli päiväysvanha (päiväys mennys joskus joulukuussa) turkkilainen jogurtti, joka vielä tuoksui ja näytti täysin syötävältä. Nyt se pääsi kasvonaamion pohjaksi. Lisäksi laitoin sekaan hunajaa, soodaa ja manteliöljyä. Jogurtti kirkastaa ihoa, sillä sen sisältämä maitohappo kuorii ihoa kevyesti ja lisää kollageenin tuotantoa. Hunaja puolestaan on antibakteerinen ja kosteuttaa ja pehmentää ihoa, kuten manteliöljykin. Sooda kuorii ihoa kevyesti ja ihoa säästäen. Se on myös oiva apu mustapäitä vastaan.



Kaikki ainekset siis sekoitetaan keskenään ja lusikoidaan naamalle. Kuopus katseli lusikoimisoperaatiota epäillen ja kieltäytyi tarmokkaasti, kun ehdotin, että hän voisi halutessaan kokeilla ainetta. Selvästikin on jotain viheliäistä tekeillä, kun äitiä ei enää tunnista äidiksi. Esikoinenkin oli kiinnostunut aineesta ja halusi kokeilla sitä vähän kaulaansa. Häntä myös kiinnosti millainen äidistä tulee, kun naamio pestään pois.

Annoin naamion vaikuttaa noin 20 minuuttia, jonka jälkeen huuhtelin sen pois. Jälkeenpäin iho tuntui ihanan pehmeältä ja kosteutetulta. Minun ei tarvinnut edes käyttää kosteusvoidetta kasvoille naamion ja pesun jälkeen, vaikka pakkasten myötä talvikuiva ihoni onkin ollut kovilla. Ehkä ensi kerralla on sen sitruunanaamion vuoro.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Villiinny voikukista

Olemme päässeet nauttimaan lämpimistä säistä ja niiden myötä myös luonto on puhjennut kukkaan, kirjaimellisesti. Olemme keskittyneet lasten...