Kirjoittelin aiemmin syksyllä siitä, miten liikunnan tulee olla mielekästä, jotta sitä jaksaa harrastaa. Jos liikunta on harrastus pelkän liikkumisen pakon vuoksi, se jää helposti väliin, jos tulee joku tekosyy. Mieluisa liikunta ei edes tunnu harrastukselta, vaan mielekkäältä tekemiseltä.
Itselleni mielekäs harrastus ja liikuntamuoto on itämainen tanssi. Ensimmäisen kerran kokeilin sitä noin 15 vuotta sitten. Olin 10-vuotiaasta saakka harrastanut aebobickia ja muuta liikuntaa, jossa piti liikkua robottimaisen jäykästi. Sulavat liikkeet ja minä emme sopineet yhteen. Halusin tuolloin saada sulokkuutta liikkumiseeni ja oppia aivan uusia kehonhallinnan tapoja. Jostain syystä minulle tuli tanssiin parikymppisenä noin 9 vuoden tauko, kunnes taas toisen lapsen synnyttyä päätin aloittaa rakkaan harrastuksen uudelleen. Ja se oli taas menoa se.
Itämaisessa tanssissa minua koukuttaa muun muassa jatkuvan kehityksen mahdollisuus. Ei riitä, että liikkeet oppii ensinnäkin tekemään, mutta niitä voi sen jälkeen varioida loputtomasti sekä tehdä aina vielä paremmin ja tarkemmin. Lisäksi vuosien mittaan olen saanut kaivattua sulokkuutta liikkumiseeni. Tanssi on imeytynyt minuun niin, etten osaa edes tanssia enää kuten silloin joskus ennen.
Tänä vuonna kohtasin myös uuden mieluisan haasteen tanssissa, sillä minulle ei löytynyt valmista esiintymisasua tanssikoulun varastosta. Pääsin itse ompelemaan asun ja sain siten vietyä harrastukseni taas uudelle tasolle.
Tanssi on minulle niin loputon hyvän mielen tuoja, että toivon muidenkin löytävän itselleen sen yhden harrastuksen, joka pelkästään antaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti