Ruotsalainen joulukranssi

Koko viikonloppu on ollut yhtä hulinaa. Tänään oli tarkoitus pitää siivous- ja ompelupäivä, mutta käydessäni hakemassa vanhemmiltani itsetehtyä mustaviinimarjamehutiivistettä, huomasin, että äidilläni oli edelleen tallessa kauan sitten kerättyjä kuivattuja viljoja ja kukkia. Koska hänellä ei ollut niille tarvetta, sain ison kassillisen kaikkea ihanaa mukaani.




Olen aina ihastellut ruotsalaisia kransseja. Ne koostuvat suurehkosta renkaasta ja sen päälle osittain somitelluista kasveista. Niiden kauneus piilee niiden keveydessä ja siroudessa, sillä renkaan yläosa jää näkyviin. Kasvit peittävät usein vain renkaan alaosan.

Tarvikkeita kranssin tekoon.

Kasveina ruotsalaisissa kransseissa voi käyttää niin tuorekukkia, havuja kuin kuivakukkiakin. Olenpa nähnyt yhden mehikasveista tehdyn ruotsalaisen kranssinkin. Itse kokeilin kolmea eri lähestymistapaa. Ensin valmistin perinteisemmän kranssin havuista ja kaurasta. Jätin yläreunan auki, mutta kokonaisuus jäi silti melko raskaaksi. Toinen ja kolmas kranssi olivat kuivakukkakransseja, joista tuli juuri sellaisia siroja ja hentoisia kuin toivoinkin.

Melkein valmis havu-kaurakranssi

Nyt pää on taas täynnä ideoita siitä, mitä seuraavaksi pääsee keksimään etenkin niistä ihanista viljoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...