©Copyright 2015 Luonto-Liitto |
Suomeenkin on jo jokunen vuosi sitten rantautunut Yhdysvalloista ostoshuumapäivä Black Friday eli musta perjantai. Amerikassa black friday on kauppojen myynnin kannalta merkittävä päivä ja silloin asiakkaille tarjotaan suuriakin alennuksia, jotta kuluttajat saadaan ostamaan ja käyttämään mahdollisimman paljon rahaa. Perinteisesti black friday on aloittanut joulumyyntikauden. Perjantain mainoksia on näkynyt paljon ja mainokset usein myös luovat ihmisille turhia ostotarpeita, koska nyt kerran saa halvalla ja ostohaluja, koska mainosten tuotteet vakuuttavat jollain tavalla, vaikka tarvetta tuotteille ei olisikaan.
Koska äärimmäinen kuluttaminen ei ole kenenkään eduksi, ainakaan kestävää kehitystä ajatellen, on mustan perjantain vastapainoksi keksitty Älä osta mitään -päivä. Älä osta mitään -päivää vietetään tänä vuonna perjantaina 24.11. Päivän on tarkoitus herätellä ihmisiä huomaamaan omat kulutusvalintansa ja arvioimaan omaa kulutustaan kriittisesti. Vaikka tuotteet toimittaisikin kierrätykseen käytön jälkeen, on niillä silti tietty ekologinen jalanjälki. Mielestäni on mahtavaa, että on päivä, jonka avulla halutaan herättää
huomiota ylitiöpäistä kulutusta vastaan. Toisaalta jokaisen päivän
pitäisi olla sellainen, että ostopäätökset tehtäisiin tarkasti ja
harkiten.
Monet tuttavani ovat sosiaalisessa mediassa luvanneet, että tänä jouluna he antavat lahjaksi joko pientuottajien tai käsityöläisten valmistamia tuotteita tai itse tekemiään lahjoja. Näin he saavat tuettua pienyritystoimintaa Suomessa ja samalla he voivat antaa lahjaksi laadukkaita ja kestäviä tuotteita. Varteenotettavia vaihtoehtoja ovat myös aineettomat lahjakortit, joita saa ladattua ja tulostettua ilmaiseksi Älä osta mitään -päivän verkkosivuilta. Aineettomia lahjakortteja voi askarrella myös itse teeman mukaisesti tai yhdistellä itsetehtyihin lahjoihin. Miltä kuulostaisi virtuaalinen lahjakortti hierontaan sekä sen ohessa itse tehty hierontaöljy?
©Copyright Riina Pippuri |

©Copyright Miia Vistilä ja Nana Sjöblom |
Taidan itsekin luvata tänä vuonna, etten osta edes lapsille mitään turhaa, vaan keskityn laadukkaisiin ja/tai aineettomiin lahjoihin. Aikuisten kesken lahjojen antaminen vain tavan vuoksi tuntuu nykyään hölmöltä. Mielummin annan lahjaksi vaikka itseleivottua leipää tai kakkuja kuin käytän rahani johonkin turhanpäiväiseen lahjaan, joka ilahduttaa vain hetken. Aineettomista lahjoista ainakin kynttiläillallinen tai hieronta kuulostavat houkuttelevalta. Itse toivon saavani lahjakortin seikkailuun.
Älä osta mitään-päivä kuullostaa mun korvaani paljon paremmalta.
VastaaPoistaToki black friday on ihan jees jos saa edullisesti jotain mitä oikeasti tarvitsee. Esim uuden kodinkoneen hajonneen tilalle.
Ehdottomasti samaa mieltä. Jos saa edullisesti jotain, mitä tarvitsee, niin sitten on turha yhden päivän vuoksi lykätä ostoksia. Yleisesti toivon, että tuo päivä olisi joka päivä niin, että ihmiset osaisivat miettiä omia kulutusvalintojaan kriittisemmin. Liian usein kuulee ihmisten sanovat, että ostivat, koska halvalla saivat.
Poista