Tämän viikon eläinlääkäriaika olikin ikävämpi kuin osasimme odottaa. Rakkaalla koirallamme todettiin pitkälle edennyt imusolmukesyöpä ja koira on lopetettava. Vaikka koira on vanha, olivat uutiset silti yllättäviä.
Koiramme on ollut lasten elämässä aina ja lapsille kertominen jännitti. En usko, että he täysin ymmärtävät, miten lopullista lemmikin kuolema on. Surun sijaan kuolemasta keskustelu kirvoitti joukon kysymyksiä: miten koira lopetetaan?, Voiko ihmisiä lopettaa? Saadaanko me sitten kissa, kun koira kuolee?
Lapset eivät ole kohdanneet aiemmin kuolemaa. Toki akvaariokaloja on kuollut, mutta niiden olemassaolo ei ole kovinkaan paljon vaikuttanut lasten elämään. Koiran kuolema on ensimmäinen isompi kuolema, joka koskettaa lapsia. Vaikka oma suru on valtava, näen kuoleman kohtaamisen kuitenkin myös opettavaisena kokemuksena lapsille. Kuolemasta voidaan puhua avoimesti ja pohtia asiaa yhdessä. Samalla lapset näkevät aikuisten näyttävän tunteitaan ja oppivat, ettei omia tunteita tarvitse salailla tai peitellä vaan myös surua saa ilmaista.
Viikonloppuna pidämme koiralle hautajaiset perheen kesken ja saatamme koiran lepoon oman mökin multiin. Ehkä itse pitäisi ottaa myös oppia lapsilta siinä, että vaikka surettaa, niin katse pitäisi suunnata tulevaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti