Ekologisia siivousniksejä lapsiperheeseen

Sanotaan, että lasten synnyttyä perheen arki muuttuu täysin. En kuitenkaan ennen lasten syntymää osannutkaan kuvitella, miten paljon myös niinkin arkinen asia kuin siivous voisi aiheuttaa päänvaivaa. Aiemmin saattoi suihkia huoletta erilaisia myrkyllisiä kemikaaleja ympäri kotia eikä tarvinnut pelätä muiden kuin itsensä puolesta, jos vessanpesuaine aiheutti hengenahdistusta. Esikoisen synnyttyä aloin kuitenkin tietoisemmin etsiä vaihtoehtoja erilaisten myrkkyjen tilalle.

Onneksi ekologisten siivousaineiden kirjo on laajentunut vuosien varrella. Niiden saatavuus on kuitenkin toisinaan vielä heikkoa. Normaalien ruokaostosten yhteydessä ei välttämättä voi tehdä sellaisia siivousaineostosia kuin haluaisi. Helppo ja ekologinen ratkaisu löytyy onneksi jokaisen tavallisen ruokakaupan hyllyiltä. Salaiset aseeni ovat nimittäin sooda ja etikka, joita voi käyttää sekä yhdessä että erikseen.

Jostain syystä yövaipattomien lasten pissavahingot sattuvat aina silloin, kun he ovat yöllä ryömineet minun viereeni nukkumaan, ei koskaan omassa sängyssä. Ensiapuna toimii patjan ja lakanan väliin pistetty pyyhe ja lakanan päälle toinen, jotta voi jatkaa unia mahdollisimman pian. Aamulla riitää, että ottaa kosteat lakanat sängystä pyykkiin ja sirottelee petauspatjalle reilun kerroksen soodaa. Jos siihen vielä lisää muutaman tipan eteeristä öljyä (laveteli sopii makuuhuoneeseen sen rauhoittavan vaikutuksen vuoksi), saa kaupan päälle hyvän ja raikkaan tuoksun. Sooda saa olla patjalla työpäivän ajan ja kun iltapäivällä soodan imuroi, se on imenyt kosteuden ja mahdolliset hajut itseensä ja patja on raikastunut. Tämän keinon käyttäminen ei edellytä pissavahinkoa, vaan se toimii myös muuten patjan siivousniksinä.


Soodasta ja etikasta saa niitä sekoittamalla kuohuvan yhdistelmän, joka toimii pinttyneeseen likaan. Kannattaa antaa seoksen vaikuttaa hetken ennen kuin hankaa sen pehmeähköllä harjalla tai kostealla rätillä pois. Käytin tätä seosta juuri kylpyhuoneen kaakelisaumojen puhdistamiseen. Toimii yhtä hyvin kuin taikasieni. Vinkkinä isompien lasten vanhemmille, että soodasta, etikasta ja kinder-munan muovikapseleista saa tehtyä hienoja pommeja.

Etikka puolestaan sopii kaikkeen muuhun siivoukseen. Se toimii sellaisenaan tai veteen laimennettuna esimerkiksi ikkunanpesussa (mihin myös pelkkä kostea sanomalehti on mahtava), pintojen puhdistamisessa tai vaikka pyykin huuhteluaineena. Seokseen voi lisätä myös sitruunamehua tai muutaman tipan eteeristä öljyä. Esimerkiksi antibakteerinen teepuuöljy toimii itse tehdyssä puhdistussuihkeessa.


Parasta itsetehdyissä puhdistusaineissa on se, että ne ovat myrkyttömiä. Ei tarvitse pelätä, vaikka lapset suihkisivat niitä ympäriinsä, sillä niinhän lapset tekevät aina, kun silmä välttää. Lasten kannalta itsetehdyissä siivousaineissa on pahaa vain maku.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...