Vauvalahja työkaverille

Työkaverini sai elokuussa vauvan ja minun tehtäväkseni tuli ostaa hänelle lahja koko työporukan puolesta. 

Vauvalahjan ostaminen on aina hieman hankalaa, koska on vaikea tietää, mitä perheellä on valmiiksi hankittuna ja mikä on tarpeellista ja mikä ei. Myös äidit ja isät ovat erilaisia; toiset haluavat ostaa kaiken uutena ja toiset mahdollisimman paljon kierrätettynä. Sitten on niitä vanhempia, kenelle kelpaa sekä uusi, että vanha. Vaikka lahjan saaja varmasti arvostaa myös kierrätyslahjoja, olisi esimerkiksi kirpputorivaatteiden ja tavaroiden ostaminen tuntunut hieman oudolta. 

LifefactoryToisaalta myös lahjan sisällön keksiminen on hankalaa. Tulisiko lahjan olla vauvalle, joka ei ymmärrä lahjasta vielä moneen vuoteen mitään, vai äidille vai molemmille? Ja mitä kukakin äiti kaipaa vastasyntyneen kanssa? Toinen haluaa hetken hengähdystauon spassa, kun taas toinen ei raaski olla hetkeäkään erossa vauvasta. Toiselle maistuu herkut, kun toinen haluaa päästä nopeasti eroon vauvakiloista ja kieltäytyy kaikista herkuista. 

Päädyin melko perinteiseen ratkaisuun. Kävin hakemassa Ruohonjuuresta ihanan Lifefactoryn lasisen tuttipullon. Se on turvallinen vaihtoehto, sillä siitä ei pääse irtoamaan mitään vaarallisia aineita, kuten monista muovisista pulloista. Lisäksi se on monikäyttöinen ja pitkäikäinen, sillä lisäosilla siitä saa muunnettua nokkamukin taaperolle ja siinä voi kuljettaa isommankin lapsen juomia kätevästi mukana menossa.

Marimekko

Halusin pakettiin mukaan myös jotain kotimaista designia. Hakaniemen hallissa päädyin valitsemaan pakettiin suloisen ja värikkään Marimekon bodyn. Marimekon lastenvaatteet ovat hyvälaatuisia ja kestäviä, mutta myös sen verran hintavia, ettei niitä raaski itse ostella. Sen takia lahjaksi saadut Marimekot ovat aina yhtä ilahduttavia. 

Vauvalle valitsin lisäksi pehmoisen, pörröisen uniliinan. 







Koska en ollut varma äidin toiveista, pääsin helpolla ostamalla suomalaisen pientuottajan lakua ja marmeladia. Etenkin marmeladit ovat mahtavan makuisia. Granholmsin nettisivuilla tuotteita kuvaillaan niin onnistuneesti, että tekisi mieli käydä ostamassa niitä myös omaan kotiin: "Granholm’s hillot ja marmeladit ovat valmistettu tomaatteista, omenoista, erilaisista metsämarjoista ja luomuviljeltyistä marjoista. Metsämarjat ovat poimittu suoraan Pohjanmaan saariston metsistä ja ovat kypsyneet Pohjoismaiden pitkinä kesäpäivinä.".

Uskon ja toivon, että tuore äiti on tyytyväinen lahjaansa. Ehkä ensi kerralla on sitten aika räväyttää ja keksiä jotain uutta ja erilaista. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...