Av, Yv, Mmm eli kirpputoriasiaa

Jos joku olisi kertonut minulle 10 vuotta sitten, että nykyään ostan suurimman osan tavaroistani kirpputorilta ja myyn siellä kaiken käyttämättömäksi jääneen, olisin varmaan tikahtunut nauruun. Mielikuvani kirpputoreista oli jostain 90-luvulta, jolloin suurin osa tavarasta kuuluisi nykyään Paskat kirppislöydöt -ryhmään facebookissa. Silloin tavaroista todellakin huomasi, että ne olivat kirppikseltä.
 
Kestovaippoja myynnissä

Jossain vaiheessa havahduin muun ekologisen heräämisen ohessa siihen, miten paljon nykyihminen ostaa ja heittää pois. Tavaran elinikä tuntui jäävän niin lyhyeksi, että ahdisti. Viimeistään esikoisen syntyessä huomasin, miten kätevää oli saada tutuilta käytettyjä vauvanvaatteita ja -tavaroita ja samalla pistää niitä itse eteenpäin. Ahdistuksen pahin selkä taittui, mutta sen määrä ei tuntunut laskevan. Aloin pikkuhiljaa tutustua kirppiksen muuttuneeseen maailmaan.


Nykyään ostan suurimman osan etenkin esikoisen vaatteista oman alueen facebook-kirpputorilta. Nuorempi poika ja tytär saavat sitten esikoisen vanhoja vaatteita ja tarpeen mukaan uutta tai "uutta". Kirpputorilta kun nykyään löytää täysin uudenveroista vaatetta. Tuntuu melkein, että taso on noussut niin paljon, että hiemankaan kuluneet vaatteet eivät enää kelpaa edes ilmaiseksi.

Lastenkankaat menivät kuumille kiville
 Olen kokeillut myymistä sekä Helsingin jäähallin kirppiksellä, että itsepalvelukirpputoreilla. Kuitenkin oma suosikkini on facebook ja Tori. Vaikka se vaatii tuotteen siistimisen ja kuvaamisen ja tietojen kirjoittamisen, on se silti mukavempaa tehdä kotisohvalla kuin raahata monta laatikollista tavaraa ensin kirppikselle ja sitten sieltä pois. Oman alueen facebook-kirppiksellä annan tavaraa jopa ilmaiseksi, mutta Toriin en viitsi pistää myyntiin mitään alle 5 eurolla, sillä kauppojen tekemisen sopiminen on siellä aina enemmän aikaavievää.

Mitä vinkkejä itse sitten antaisin aloitteleville kirppismyyjille?
  • Pidä hinnat alhaisena, jos haluat tavarasta eroon nopeasti.
  • Vastaa kyselyihin nopeasti. Jos vastaamiseen menee useampi päivä, ei ostaja yleensä enää ole kiinnostunut.
  • Kannattaa pistää myyntiin myös niitä tavaroita/vaatteita, minkä ei usko menevän kaupaksi. Yleensä ne menevät heti.
  • Tutustu oman alueesi kirpputoreihin, niiden tarjontaan ja hintoihin. Opit nopeasti, että mikä myy ja millä hinnalla.
  • Ole rehellinen tuotteen laadusta. Jos et itse ostaisi sitä määrittelemälläsi hinnalla, laske hintaa tai anna se ilmaiseksi eteenpäin. 
  • Uimapuku ei mennyt kaupaksi.
  • Panosta kuviin!

Sitten taas kirppisostajan vinkit:
  • Ole nopea. Hyvät tuotteet menevät sekunneissa.
  • Etenkin facebookissa, tutustu ryhmän sääntöihin ennen kuin aloitat tarjoamisen.
  • Pysy sovituissa kaupoissa.
  • Mieti jokaisen tuotteen kohdalla, että tarvitsetko sitä todella vai ostatko sen vain halvan hinnan takia.

Itse olemme ostaneet kirpputorilta eniten lastenvaatteita ja lastentarvikkeita, kodin käyttötavaraa sekä sistustustavaraa. Kirpputorilta saattaa tehdä todellisia löytöjä, kunhan on tarkkaavainen. Samalla tulee hyvä mieli siitä, ettei tue kulutuskulttuuria ja antaa hyville tavaroille uuden kodin ja mahdollisuuden uuteen elämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

DIY: aromaterapeuttiset suihkutuoksut

Joskus kaipaa arkeen ripauksen luksusta. Sen ei tarvitse olla shampanjaa ja vaahtokarkkeja, vaan pienikin ilonaihe arjessa saattaa piristää...