Luontoretkellä

Tänään meillä oli metsäretkipäivä. Illaksi on luvatty myrskyä, joten haluttiin ulkoilla koko aamupäivä varastoon. Lapset halusivat lähteä retkelle, joten suuntasimme läheiselle luontopolulle.
metsäretki, pitkospuut, metsä
Nuorinkin jaksoi kävellä itse suurimman osan reitistä, koska pitkospuita pitkin on hauska juosta. Välillä pysähdyimme tutkimaan ympäröivää luontoa. Tunnistimme puita, kasveja ja sieniä.
ketunleipä lapsi metsä

Metsästä löytyi yllättävän paljon erilaisia syötäviä kasveja, sieniä ja marjoja. Nuorimmainen pääsi maistamaan ensimmäistä kertaa ketunleipiä. Lisäksi lapset noukkivat matkan varrelta mustikoita ja metsämansikoita. Löysimme polun varrelta myös kantarelleja, joista päästiin tekemään päivän lounas.

pihka metsä kuusi
Huomasimme erään kuusen kyljessä metrin pituisen ja 30 senttiä leveän jäältä näyttävän muodostelman. Tarkempi tutkailu paljasti sen pihkaksi. Haistelimme pihkaa ja tutkailimme siihen kiinni jääneitä ötököitä.

Lapset nauttivat silminnähden metsässä juoksemisesta, kiipeilemisestä ja uusien asioiden löytämisestä. Nyt voidaankin alkaa odotella iltapäivän myrskyä.

lapsi kaatunut puu metsä
pitkospuut polku suuri kivi metsä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...