Joskus tapaa ihmisen, jonka tuntee tunteneensa jo pitkään, vaikka kyseessä olisikin vasta ensimmäinen tai toinen tapaaminen. Itselleni tällainen henkinen sielunsisko on Nature by Ampun Ann-Marie Hagman, joka asuu Sipoossa ihanalla maatilalla ja pitää minun laillani kosmetiikkakursseja. Pääsin tutustumaan Ann-Marien kurssitiloihin ja maatilaan ja ihastuin ikihyviksi.
Testieriä vatkattuja sheavoita |
Ne, ketkä ovat lukeneet blogiani pidempään, tietävät, että omavarainen elämäntapa on itselleni lähellä sydäntä ja mahdollisuuksien mukaan haluaisin elää suoraan luonnosta ja omasta maasta. Ann-Marien yli 100-vuotiaalla tilalla löytyy monipuolisten villiyrttien lisäksi myös valtava kasvimaa ja kasvihuone, jossa kasvaa koko kesäksi syötävää. Tilasta tekee erityisen idyllisen myös eläimet: koirat, kissat, kanat ja puput. Paikka on oikea maalaisidylli 30 minuutin päässä Helsingistä.
Koska tapaaminen oli yhteistyötapaaminen, pääsin tutustumaan Ann-Marien monipuolisiin ja kodinomaisiin kurssitiloihin, joissa kurssit pidetään. Ja täytyyhän se myöntää, että voiteiden, emulsioiden ja saippuan valmistaminen tunnelmallisessa ympäristössä ja rentouttavaa ja antaa mielenrauhaa. Pääsin testailemaan Ann-Marien syksyllä myyntiin tulevia vatkattuja sheavoituotteita ja ihastelemaan saippuakurssien saippuoita.
Erilaisia saippuoita tekeytymässä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti