Omavaraisuuden kehittämissuunnitelma vuodelle 2018

Tästä alkaa kuukausittain ilmestyvä sarja omavaraisuuden kehittämisestä. Mukana ovat minun lisäkseni Korkealan isäntä, Riippumattomammaksi, Maatiaiskanasen elämää, Rakkautta ja maan antimia, Farmer to bee ja Korpikiven tupa. Tarkoitus on, että jokainen julkaisee suunnitelman omavaraisuuden kehittämisestä vuodelle 2018 ja seuraamme kuukausittain, miten kukakin on edennyt projekteissaan. Kaikki kirjoittajat ovat eri vaiheissa omavaraisuutensa kehittämisessä, mutta tärkeintä on päästä alkuun ja tehdä konkreettisia asioita tavoitteiden saavuttamiseksi.

Omat tavoitteeni vuodelle 2018 ovat seuraavat:
  • Hyötykasvien laajempi viljeleminen
  • Villiyrttien käytön lisääminen ja niiden säilöminen ensi talvelle
  • Laajempi ekologisten kosmetiikka- ja siivoustuotteiden kehittäminen ja itse valmistaminen
Näistä ensimmäinen kohta alkaa olla eniten ajankohtainen, sillä kevät tulee yllättävän pian ja alkaa olla aika suunnitella ensi kesän kasvivalikoimaa. Laskeskelin, että saisin helposti mahdutettua pihaan vielä viitisen kasvatuslaatikkoa. Lisäksi mahdollisen terassiremontin yhteydessä saisin rakennettua terassin yhteyteen kasvatusalueita kolmeen eri tasoon. 

Nokkonen on  loistava villiyrtti
Pihalla ovat jo valmiina yrttimaa, päärynäpuu, kirsikkapuu, mansikkamaa, vadelmapensaat ja mustaherukkapensaat. Näiden lisäksi haluaisin kasvattaa ainakin porkkanaa, punajuurta, kurpitsaa, perunoita sekä rohtokasveja ja kasveja, joita voi käyttää kotitekoisen kosmetiikan valmistamisessa kuten kehäkukkaa. 

Villiyrttejä harrastan sekä vapaa-ajalla, että yritykseni järjestää villiyrttiluentoja ja -retkiä. Niiden osalta haluaisin vielä laajentaa omaa osaamistani ja kokeilla uusia käyttötapoja. Vaikka osaamista löytyy, sitä itsekin helposti pidättäytyy tutuissa ja helpoissa vaihtoehdoissa. 

Kehäkukkia keräämässä
Myös kosmetiikan valmistaminen kuuluu yritystoimintaani, sillä järjestän kursseja, joilla opetellaan itse valmistamaan kosmetiikkaa. Suurimman osan tuotteista olen jo korvannut itsetehdyillä, mutta tavoite on laajentaa entisestään omaa osaamistani, jotta pystyisin entistä paremmin varioimaan tuotteita. Tämä onnistuu ainoastaan kokeilemisen kautta, joten odotan innolla uusia "testilaboratoriopäiviä". 

Jään myös innolla seuraamaan muiden mukanaolijoiden projekteja ja niiden etenemistä. 

12 kommenttia:

  1. Oih, omatekemä kosmetiikka kuulostaa mielenkiintoiselta :) Oli kiva päästä lukemaan suunnitelmistasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan. Välillä tulee huteja, mutta onneksi niitä hittejäkin syntyy aina silloin tällöin.

      Poista
  2. Mielenkiintoisia projekteja teilläkin. Tuo terassiremontti ja sen mahdollistamat asiat jäivät kovasti kiinnostamaan. Meilläkin olisi jossain vaiheessa vastaava homma edessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terassin malli tosiaan mahdollistaa lisäkasvatustilan, jota Helsingissä ei koskaan ole liikaa. Toivon, että päästäisiin rakennushommiin jo mahdollisimman aikaisin keväällä, kunhan maa vain sulaa.

      Poista
  3. Paljon olisi opittavaa pesuaineiden valmistuksesta. Pitääkin seurata ja saada vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen on nyt aineet hankittu, joten postausta tullee varmaan jo loppuviikosta tai viimeistään ensi viikolla.

      Poista
  4. Kiva lukea touhuistasi. Olen myös hirmuinen nokkosfani :)

    VastaaPoista
  5. Villiyrttien hyödyntämin kiinnostaa kovasti, ainakin yritän kerätä kanoille monipuolisen kokoelman luonnonkasveja talvea varten.

    VastaaPoista
  6. Hyviä suunnitelmia! Mukavaa tutustua tämän postaussarjan myötä uusin blogeihin ja ihmisiin niiden takana.

    Meillä käytetään paljon villiyrttejä, lähinnä tuoreina. Jonkin verran kuivatan niitä teeaineksiksi. Kosmetiikkasuunnitelmia on, mutta aikaa ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikahan se yleensä on se rajoittavin tekijä. Toivottavasti myös sinä löydät tänä vuonna enemmän aikaa mukaville suunnitelmille. Vaikka ne ottaa aikaa, niin ne myös antavat paljon.

      Poista
  7. Mukava löytää blogiisi, kiitos Maatiaiskanasen Elämää-blogin :)
    Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan.
    Ihanaa helmikuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin! On aina ilo löytää ihmisiä, kenellä on samanlaiset kiinnostuksenkohteet.

      Poista

Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...