Kasvien kasvattaminen siemenestä

Itse kasvatettu avocadopuu
Lapsuudenystäväni kasvatti lapsena itselleen appelsiinipuun työntämällä puoliksi syödystä appelsiinista löytyneen siemenen multaan. Nykyään puu on valtava ja voi edelleen hyvin. Siitä saakka olen haaveillut itse kasvatetuista hedelmäpuista.

Avocadon kasvattaminen on helpoimmasta päästä. Siemen saa kätevästi syödyn avocadon sisältä. Jotta siemenen saisi itämään, täytyy sitä pitää puoliksi vedessä. Se onnistuu parhaiten työntämällä siemenen sivuille kolme hammastikkua tasaisin välimatkoin. Sen jälkeen siemen asetellaan varovasti vesilasin päälle hammastikkujen varaan. Siemenen alapuolen eli sen tylpemmän pään pitää jäädä vedenpinnan alapuolelle. Kun siemen on kasvattanut hienon juuren, voi siemenen istuttaa multaan. Tällöin siemen kannattaa jättää saman verran mullan yläpuolelle kuin mitä se on ollut vedessä ollessaan.

Sitruunan kasvattaminen onnistuu myös kotona. Kirjoitin aiemmin kylvöpuuhista lasten kanssa. Nyt meillä kasvaa kaksi sitruunapuun alkua. Sitruunapuut tarvitsevat jatkuvaa kosteutta ja runsaasti lämpöä ja valoa. Suomen oloissa se on aika haastavaa, mutta onnistuu kyllä ainakin kasvivalon avulla. Tosin en ole kuullut, että kenenkään siemenestä kasvatetut puut olisivat tuottaneet koskaan satoa.

Siskoni on onnistunut kasvattamaan myös kahvipensaan ulkomailta tuodusta kahvipavusta. Nyt yli kymmenen vuoden päästä pensas tuottaa vuosittain jo muutaman pavun. Koska tuoreita kahvipapuja ei ole Suomessa tarjolla, pitäisi tuoreita papuja lähteä metsästämään ulkomailta. Tai sitten pyydän siskolta yhden pavun meille itämään.

Siemen on itänyt ja sitruunapuu on alkanut kasvaa
Koska kasvatuspuuhat kiinnostavat sekä minua, että lapsia, olemme suunnitelleet kokeilevamme seuraavaksi juuresten kasvattamista naateista. Ilmeisesti monet juurekset kasvattavat uudet juuret ja lähtevät kasvamaan, kun naatin asettaa matalaan vesiastiaan. Tänä syksynä aiomme myös kerätä ulkoota muutamien kasvien siemeniä ja yritämme kasvattaa niistä uusia kasveja ensi kesänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiireisen aamun tuorepuuro

Olen täysin hurahtanut tuorepuuroihin. Mikä olisikaan sen nopeampaa napata aamulla töihin mukaan kuin yön yli jääkaapissa valmistunut tuore...