Luontokortit

Ostimme esikoiselle 6-vuotislahjaksi Oppi ja ilo -sarjan luontokortit. Niiden ideana on innostaa lapsia tutkimaan luontoa ja tutustumaan ympäristöön uudella tavalla. Korteissa on sekä tietoiskuja, että tehtäviä ja pohdittavia asioita. Tänään kaivoimme poikien kanssa kortit taas esille ja tutustuimme tällä kertaa oman pihamme ja lähiympäristömme puihin ja marjoihin.

luonto lapset puuhaa
Kortit ovat helppolukuisia ja runsaan kuvituksen vuoksi myös lukutaidottomat lapset voivat käyttää niitä. Esikoisen mielestä parasta on, kun kortit voi kiinnittää esimerkiksi roikkumaan housujen vyötäröltä. Näin ne pysyvät helposti mukana metsässä.

Me toimimme korttien kanssa niin, että katsoimme yhdessä ensin kuvassa olevan puun tuntomerkit ja sen jälkeen pojat saivat etsiä samanlaisen puun lähiympäristöstä. Esikoinen osasi lisäksi nimetä suurimman osan puista ja nuoremman pojan kanssa keskityimme puiden etsimiseen ja faktojen kertaamiseen.

pihka kuusi lapsi yhdessä
Kuusen pihka kiinnosti molempia poikia.
Leikastusta kuusen oksasta oli valunut pihkaa. Esikoinen otti vähän pihkaa sormiinsa ja tutkimme yhdessä pihkan koostumusta. Lapset huomasivat pihkan olevan tahmeaa ja tuoksuvan hyvältä. Keskustelimme samalla siitä, miten pihkaa muodostuu suojaamaan puuta, mikäli puuhun tulee "haava".

Luontokortit ovat siitä mahtavia, että ne innostavat uudella tavalla tutustumaan omaan ympäristöön. Vanhalta tutulta kotipihalta löytyi useita korteissa esiteltyjä puita ja lähimetsästä vielä enemmän.

vadelma lapsi poika pensas
Nuorempi poika iloitsi, kun tunnisti korteista vadelman. Meillä kasvaa pihassa kolme erilaista vadelmapensasta, joten etsimme niistä porukalla kypsiä vadelmia. Lapset ihmettelivät, että miksi kahdessa pensaassa on jo kypsiä vadelmia ja kolmannessa valdelmat ovat vielä raakoja.
lapsi poika lehti vaahtera vaahteranlehti
Vaahteranlehdestä saa hienon naamion!

Olemme muutenkin tykänneet Oppi ja ilo-sarjan tuotteista, joiden tarkoitus on opettaa lapsille uusia taitoja mukavalla ja mukaansatempaavalla tavalla. Nuorempi poika sai aikoinaan kaksivuotislahjaksi saman sarjan taaperon puuhakortit, joissa oli jokaisessa kortissa erilaisia puuhia. Korttien ostamisen jälkeen ei tullut enää kertaakaan sanomista siitä, ettei ole mitään tekemistä. Myös esikoinen innostui silloin pikkuveljen korteista, sillä ehdotetut puuhat olivat koko perheen mielestä hauskoja ja kekseliäitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...