Meinebase − mistä olenkaan jäänyt paitsi kaikki nämä vuodet

Vierailin tällä viikolla serkkuni luona ja hän kehotti kokeilemaan saunomisen yhteydessä Meinebase-mineraalisuolaa kasvojen ja hiusten pesussa. Täytyy sanoa, että yllätyin positiivisesti tuotteesta sekä kasvojen että hiusten pesussa. Kasvojenpesun jälkeen en tarvinnut lainkaan kasvovoidetta ja hiukset jäivät pesun jäljiltä kuohkeiksi ja puhtaiksi. Pesuväli piteni saman tien kahdesta vuorokaudesta kolmeen. Ihmettelen, että miksi olen täysin missannut tämän mahtavan tuotteen, kun siitä on kuohkattu sosiaalisessa mediassa jo muutaman vuoden ajan.



Mineraalisuolan tehon sanotaan tulevan mm. siitä, että se on emäksistä. Tosin emäksisyyden vuoksi toinen koulukunta lyttää tuotteen täysin pesuaineena ja toteaa, ettei se tee hyvää iholle. Itse valitsen tuotteet sen perusteella, mikä itselläni toimii ja vaikuttaa hyvältä. Siksi liputankin tämän puolesta.

Suolaa siis käytetään niin, että sitä sekoitetaan erillisessä astiassa tai kädellä pieni määrä veteen, jonka jälkeen sillä pestään niin kasvot, vartalo kuin hiuksetkin. Olen kuullut soodaa kätettävän shampoottomassa hiustenpesussa ja tässä tuotteessa yhdistyvät sekä suolan että soodan pesevät ominaisuudet. Tämä jää käyttöön myös itselläni.

5 kommenttia:

  1. Käytätkö siis ollenkaan shampoota? Mulle tekee nuo ekoshampoot kutinaa ja hilsettäkin, mutta käytän vaan silti sitkeästi. Mietin, jos vaikka joskus edes kokeilisi tuollaista tuotetta vaihtoehtona..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En käytä. Tosin, jos tulee jotain oireita, niin sitten kyllä vaihtaisin pikaiseen. Kaikilla reagoi päänahka vähän eri tavoin eri tuotteisiin. Kannattaa kokeilla ja katsoa, että sopiiko sinulle vai ei. Jos vaikka saisit jostain kokeiluerän ensin. Niitä taidetaan myös myydä sellaisissa pikkupurkeissa.

      Poista
  2. Munkin on pitänyt jo niiiin kauan tätä hommata, mutta aina vaan jäänyt! Josko seuraavaks sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan ensin kaverilta tai ostamaan sen kokeilupakkauksen, jotta voi varmistua tämän soveltuvuudesta omalle iholle, niin ei mene rahat hukkaan, jos ei sovellukaan.

      Poista
  3. No ohhoh! Kiitos vinkistä, kokeiluun :)

    VastaaPoista

DIY: aromaterapeuttiset suihkutuoksut

Joskus kaipaa arkeen ripauksen luksusta. Sen ei tarvitse olla shampanjaa ja vaahtokarkkeja, vaan pienikin ilonaihe arjessa saattaa piristää...