Itsetehty ripsiväri

Välillä tavoitteeni mahdollisimman omavaraisesta elämästä saa yllättäviä ilmenemismuotoja. Haluan haastaa itseäni ja kokeilla valmistaa tai kasvattaa itse tuotteita, joita olen tottunut ostamaan valmiina kaupasta. Kasvonaamiot ja -voiteet ovat jo tuttuja, mutta kun ripsiväri oli lopussa, heräsi ajatus siitä, että sen valmistamista voisi kokeilla myös itse.



Ilmeisesti jossain myydään tyhjiä ripsivärihylsyjä, mutta koska vanhan ripsivärini harjasosa oli vielä täysin käyttökelpoinen, päätin valmistaa ripsivärin erilliseen purkkiin ja aion käyttää harjasosaa erillisenä, jolloin se on myös helppo puhdistaa käyttöjen välillä (mitä ainakaan minä en ole koskaan tehnyt kaupan ripsivärien kanssa).

Ainekset:
  • Aktiivihiiltä n. 1,5 tl
  • Bentoniittisavea (jauheena) n. 1 tl
  • Karitevoita (sheavoi) n. 0,5 tl
  • Öljyä, itse käytin jojobaöljyä n. 1,5 tl

Muut tarvikkeet:
  • Sekoitusastia
  • Sekoitusväline esim. lusikka
  • Lasipurkki ripsivärille, itse käytin roll on -purkkia ilman roll on -osaa
  • Lääkeruisku tai muu väline, jolla saat ripsivärin purkkiin

Sekoita ainekset keskenään. Aloitin aktiivihiilen ja bentoniittisaven mittaamisella astiaan ja sekaan pistin pienen nokareen karitevoita. Aluksi lisäsin vain muutaman tipan öljyä, mutta koska halusin koostumuksesta juoksevampaa, lisäsin sitä silmämääräisesti pikku hiljaa lisää. Sekoitin ainekset keskenään lusikalla hankaamalla. Mortteli voisi toimia tässä tarkoituksessa paremmin, mutta lusikkakin ajaa asian. Etenkin karitevoin ja öljyn täytyy sekoittua hyvin jauheiden kanssa, jotta seoksesta tulee tasaista. Aktiivihiili ilmeisesti menettää metallin kanssa kosketuksissa ollessaan aktiiviominaisuutensa eli se ei enää ime itseensä epäpuhtaisuuksia. Tässä tarkoituksessa sillä ei ole niin väliä, mutta kannattaa muistaa tämä ominaisuus, mikäli aktiivihiiltä käyttää esim. kasvonaamioissa.




Koko homman haastavin osuus oli saada seos purkkiin. Kokeilin ensin survoa sitä puutikulla, mutta lopulta leikkasin käyttämättömästä lääkeruiskusta pään pois, eli sen kapeamman kohdan, ja töpöttelin aineen sen jälkeen ruiskuun ja sieltä purkkiin.

Käyttö:

Kasta ripsiväriharjaa purkissa ja pyyhi liiat ripsivärit purkin reunaan. Levitä kuten mitä tahansa ripsiväriä. Anna kuivahtaa hetken ripsissä. Öljyisen koostumuksensa vuoksi ripsiväri saattaa jäädä vähän tahmaiseksi, joten halutessaan voi valmistaa samoista aineksesta toisen sekoituksen, jossa on vain muutama tippa öljyä, jolloin koostumus on jauhemaisempi ja tätä seosta voi levittää ripsiin ensimmäisen kerroksen päälle.

Lopputulos on luonnollinen. Tämä ripsiväri ei pidennä eikä tuuhenna, mutta luo hieman tekstuuria ripsiin.

4 kommenttia:

  1. Olen todella ulkona meikkijutuista, mutta eikö ennen ollut ns. kakkumaskaraa eli se oli semmoinen luomivärin kaltainen nappi, josta sitä otettiin. Voisiko se toimia tässäkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa mietin juuri kaverin kanssa, että toinen vaihtoehto olisi juurikin pistää seokseen vain vähän öljyä ja sitten tiivistää kakkumaskaratyyliin jonnekin purkkiin ja kastelisi ripsiväriharjan vedessä ennen käyttöä. Kiva, että on monia kokeiluvaihtoehtoja, niin ei ainakaan ehdi tulla tylsää :)

      Poista

Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...