Kiireisen äidin herkkuaamupala

Yleensä aina aamulla on kiire. Silti joskus on kiva kuitenkin syödä kunnon aamupala sen sijaan, että laittaa lapsille taas ne samat juustoleivät. Yleensä panostan enemmän lounaaseen kuin aamupalaan, mutta uskon kyllä, että kunnon aamupala pitää sekä äidin että lapset tiellä.


paprikaa, tomaattia ja munaa

Hyvään aamiaiseenhan kuuluu monipuolisuus ja terveellisyys. Jos aamiaisesta saa vielä jollain tapaa hauskan, niin sitten on jo ylittänyt itsensä. Oma kiireisen aamun lemppariaamupala täyttää kaikki kriteerit, joten sitä on aina toisinaan ilo valmistaa.

Ainekset:

Paprikaa
Tomaattia
Munia
Kinkkua
Tuoretta timjamia tai basilikaa (myös kuivattu käy)


Ohje:

Leikkaa paprikasta paksuhkoja renkuloita, yhtä monta kuin ruokailijoitakin on. Leikkaa tomaatti ohuiksi siivuiksi. Aseta paprikarenkulat pannulle ja laita pannu kuumenemaan pienelle lämmölle. Voit tässä vaiheessa asettaa tomaatit paprikarenkuloiden sisään. Riko munat paprikarenkuloiden sisään. Usein ne jossain määrin valuvat renkuloiden alta, mutta lopuksi voit koota ylimenneet osat takaisin paprikoiden sisään. Paista kinkut pannulla ja lisää koko komeuden päälle, kun munat ovat kypsyneet. Mausta tuoreilla yrteillä ja nauti annoksesta! Tehokasta, nopeaa ja herkullista.


1 kommentti:

Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...