Luonnonmateriaalien etsiminen

Lasten kanssa ulkoilu on kivaa, mutta vielä kivempaa siitä saa tehtyä, jos keksii jotain muutakin puuhaa kuin hiekkalaatikon reunalla istumista tai vauhdin antamista keinuissa. Ahkeroin tänään hieman ja piirsin tietokoneella luontoaiheisia kuvia. Tarkoitus on etsiä ja kerätä lasten kanssa kuvien mukaisia luonnon materiaaleja.

Luonnonmateriaalien keräämiseen käy mainiosti tyhjä kananmunakenno. Kuvan voi vaikka leikata ja kiinnittää kennon päälle, jolloin lapsi tietää, mihin lokeroon mikäkin materiaali kuuluu. Tänään meiltä ei löytynyt kaikille kananmunakennoja, joten lapset saivat jokainen oman muovipussinsa.

Lapset jaksoivat innoissaan kävellä koko lenkin, kun oli kivaa puuhaa bongailla luonnosta erilaisia keppejä, kasveja, värejä ja käpyjä. Samalla koira sai hyvän iltalenkin ja itse pääsin keräämään talteen kiviä ja syksyn lehtiä askartelua varten.


Tätä ideaa voi vähän muunnella vuodenaikojen mukaan. Kesällä löytää varmasti eniten erivärisiä ja -muotoisia asioita luonnosta. Talvella lumea alta voi puolestaan olla hankalaa löytää yhtään mitään, mutta talvella voikin etsiä erilaisia jälkiä.

Etsittäviä asioita ei välttämärrä tarvitse kerätä talteen, vaan kuvaan voi tehdä aina merkinnän, mikäli löytää kuvassa esiintyvät asian. Ideaa voi myös kehittää eteenpäin esimerkiksi luontobingona, mikäli kuvat ovat eri paikoilla jokaisen lapsen papereissa. Voi myös ottaa nopeuskilpailun ja katsoa, että kuka löytää ensiksi kaikki kuvissa esiintyvät asiat.




Kotona pistimme vielä lasten aarteet näytille sanomalehden päälle ja tutkimme tarkemmin, että mitä tulikaan löydettyä luonnosta. Omat aarteeni pesin ja lehdet pistin sanomalehden väliin kuivumaan ja kivet odottamaan seuraavaa projektia.

Omat aarteeni

2 kommenttia:

  1. Hei, hauska idea! Välillä salaa haaveilen, että tekisin lasten kanssa päiväkodissa kasvion, mutta ajatus on toistaiseksi toteuttamatta. Ehkä omien lasten kanssa kun ovat vähän isompia? Jään seuraamaan blogiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinterestistä löytyy paljonkin valmiita pohjia, jos ei jaksa itse alkaa väkertämään. Lapset innostuivat asiasta niin paljon, että mentiin heti seuraavana päivänä uudelleen 😊

      Poista

Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...