DIY: vaahtoava misellivesi

Misellivesi on ollut minulla käytössä jo useamman vuoden meikinpoistossa. En kuitenkaan ollut koskaan tullut miettineeksi, että sitä voisi vaahdottaa, jotta siitä saisi vieläkin hellävaraisemman puhdistusaineen kasvoille.




Idean vaahtoavasta misellivedestä löysin Kauden Kaavan ihanan Ludmilan Instagramista. Ja pakkohan sitä oli kokeilla. Ludmila kertoo, että valmiin tuotteen vaahtoavuus todella kertoo siitä, että tuote sisältää pinta-aktiivisia aineita ja toimii siten puhdistavana tuotteena.

Vaahtoavaan miselliveteen tarvitset ainoastaan misellivettä, kevyttä, kosteuttavaa öljyä, kuten viinirypäleensiemenöljyä, sekä vaahdottavan pullon, joita myydään kosmetiikan raaka-aineita myyvissä verkkokaupoissa. 


Näistä syntyy vaahtoutuvaa misellivettä


Öljyä voi toki käyttää myös sellaisenaan meikin poistossa. Useimmat meikit sisältävät öljyä, joten ne myös lähtevät pois öljyllä. Öljypuhdistuksen jälkeen olen viimeistellyt meikinpoiston misellivedellä. Tässä tuotteessa öljy kuitenkin yhdistetään jo valmiiksi miselliveteen. Itse viimeistelen meikinpoiston vielä itsetehdyllä kasvovedellä.

Aloita desinfioimalla vaahdottava pullo joko vahvalla alkoholilla (yli 60 %) tai desinfiointiaineella. Kun pullo on kunnolla kuivunut, lisää misellivesi ja kaada päälle tilkka öljyä. Ravista ennen käyttöä ja nauti hellävaraisesta kasvojen puhdistuksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...