Kallioimarre on saniaiskasveihin kuuluva, kallioilla viihtyvä kasvi, jonka anti villiyrttinä on sen juuri, jolla on lakritsinomainen maku. Siksi sitä sanotaan myös mesijuureksi. Ennen vanhaan lapset nauttivat mesijuuren mausta, kun muita herkkuja ei oikein ollut.
Kallioimarretta voi kerätä ympäri vuoden, mutta talvella kalliolla on usein myös jäätä, jonka alta juuriin on vaikea päästä käsiksi. Siksi pyrin itse keräämään kallioimarteeni kesäaikaan. Keräykseen tarvitsee maanominstajan luvan.
 |
| Kallioimarretta voi kerätä myös talvella |
Kallioimarre on helppo tunnistaa sen kallioisesta kasvupaikasta, vaakatasoon kulkevasta paksuhkosta juuresta ja parillisesta määrästä itiöpesäkkeitä lehden alapinnalla. Lehdet kasvavat pareittain. Se on vihreä myös talvella ja erottuu kallioisesta ympäristöstä lumenkin keskeltä hyvin. Saniaiskasvien kanssa kannattaa muuten olla varovainen, sillä melkein kaikki saniaiskasvit ovat Suomessa myrkyllisiä Kotkansiipeä lukuun ottamatta.
Juuren saa kerättyä helpoiten niin, että lähtee kaivamaan sitä esiin kasvin tyvestä lähtien. Ei kannata vetää tyvestä, sillä juuri on usein niin tiukasti kiinni, että tällöin käteen jää pelkkä lehtiosa. Kannattaa muistaa tässäkin se muistisääntö, että yhdestä paikasta ei kerätä kaikkia kasveja ja luonto jätetään sen näköiseksi kuin siellä ei olisi oltukaan.
 |
| Myös lapset osaavat auttaa keräämisessä |
Ennen käyttöä puhdista juuret sammalesta ja mullasta. Itse käytän kallioimarretta inkiväärimaisesti raastettuna tai kuivattuna. Sitä voi liottaa esim. kermaan ja valmistaa kermasta vaikka pannacottaa, josssa maistuu kallioimarteen lakritsimainen maku. Kuivattuna kallioimarteen juuri kannattaa pilkkoa pienempiin osiin.
Maistaessasi ensimmäistä kertaa kallioimarteen juurta, älä pelästy. Maku on alkuun melko maanläheinen ja metsäinen, kuten pihlajan nupuissakin, mutta lakritsinen maku nousee pienen pureskelun jälkeen kyllä pintaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti