DIY pyykinpesuaine

Olen jo jonkin aikaa odotellut, että saisin edellisen pyykinpesuaineen kulumaan loppuun, jotta pääsisin testaamaan itse tehtyä pyykinpesuainetta. Eilen vihdoin koitti se päivä. Pesuaine joutuikin heti kovaan testiin, sillä kaikilla kolmella lapsella oli samaan aikaan oksennustauti, joten haastavaa pyykkiä oli paljon pestävänä.



Monessa kansainvälisessä ohjeessa käytetään booraksia, joka ilmeisesti toimii hyvin, mutta se on Suomessa luokitelty myrkylliseksi, joten en haluaisi käyttää sitä oman pyykkini pesemisessä. Yritin muutenkin yksinkertaistaa ohjeen mahdollisimman helppoon muotoon.

Ohje:

25 g tai 1 osa soodaa
75 g tai 3 osaa pesusoodaa
25 g tai 1 osa epsom-suolaa
10 - 20 tippaa laventelin eteeristä öljyä (tai muuta tuoksua toiveesi mukaisesti)

Tuoksun lisääminen ohjeeseen ei ole pakollista. Meillä ei ole koskaan käytetty tuoksullisia pesuaineita, mutta koska hento laventelin tuoksu rauhoittaa tehokkaasti, halusin kokeilla sitä tähän pieneen erään. Tuo 20 tippaa muuten on melko paljon tuohon määrään, joten suosittelen käyttämään vähemmän. Tuoksu kyllä haihtuu jossain määrin vaatteiden kuivuessa. 

Ainekset siis sekoitetaan keskenään. Itse sekoitin suoraan siihen lasipurkkiin, jossa pyykinpesujauhetta säilytetään. Ainetta käytetään 1 - 2 ruokalusikallista per pesu. Jos ainetta sekoittaa pieneen määrään vettä ja sekoittaa sen tahnaksi, voi sitä käyttää myös tahranpoistoaineena.

Meillä pyykistä tuli puhdasta ja kaikki oksennustahratkin lähtivät hyvin pesussa. Taitaa jäädä jatkossa kaupan pyykinpesuaineet ostamatta.

9 kommenttia:

  1. Jälleen mielenkiintoinen ohje sinulta, kiitos :)
    Mistä ostat kaikkia näitä tykötarpeita tähän, siihen deodoranttiin sekä ripsariin?

    VastaaPoista
  2. Helsingissä sijaitsee Limepop, joka on verkkokauppa, mutta josta voi myös noutaa tilauksen. Todella hyvä valikoima!

    Myös pieni tuoksukauppa (vai olikohan sen nimi muuttunut jossain vaiheessa, mutta löytyy edelleen tuolla nimellä) on loistava.

    Joskun myös alan googlailla omien tarpeiden mukaisia aineita ja saattaa tulla vastaan uusia kauppoja. Tähän mennessä kaikkialta pelkkiä hyviä kokemuksia.

    VastaaPoista
  3. Haluan ehdottomasti kokeilla tätä mutta nämä asiat ovat hieman uusia minulle niin kun puhutaan soodasta niin onko kyse ruokasoodasta? Ja mikä pesusooda sitten on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että kysyit. Itsekin olin aluksi ihan sekaisin eri aineista. Sooda on ruokasoodaa, jota kannattaa ostaa 500g paketeissa tai isommissa erissä. Pesusooda puolestaan on eri tavaraa kemialliselta koostumikseen. Sitä löytyy helposti ainakin nettikaupoista.

      Poista
    2. Hyvä, että kysyit. Itsekin olin aluksi ihan sekaisin eri aineista. Sooda on ruokasoodaa, jota kannattaa ostaa 500g paketeissa tai isommissa erissä. Pesusooda puolestaan on eri tavaraa kemialliselta koostumikseen. Sitä löytyy helposti ainakin nettikaupoista.

      Poista
  4. Tuleeko halvemmaksi kuin kaupan litkut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee kyllä huomattavasti halvemmaksi, etenkin jos raaka-aineita ostaa suuremmissa erissä.

      Poista
  5. Olisi kyllä itsekin kiva kokeilla ekologisempaa vaihtoehtoa pyykinpesuun. Varsinkin jos tahrat lähti myös hyvin pois. Meillä tulee paljon pyykkiä työn vuoksi pesuun päivittäin, kokkitakkia ja työhousua, niin haluaisin tehdä pesun luontoystävällisemmin ja myöskin edullisemmin.

    VastaaPoista

Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...